Nyt se alkaa! Sunnuntaisalonki 6.10.2013: kahvikonsertti

By mirka / On Oct.01.2013 / In Sunnuntaisalonki / Width

kahvikonsertti, sunnuntaisalonki, musiikki, konsertti, laulu

Kun aikoinamme muutimme tänne Marttilaan entiselle yläkoululle - nykyiselle Tassukalliolle - oli ajatuksenamme alusta lähtien, että jossain vaiheessa alkaisimme järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia. Monta vuotta on ehtinyt mennä, kaikenlaista tapahtua sillä välillä, ja joskus jotakin tuskallisen hitaastikin.
Nyt olemme kuitenkin Harrin kanssa siinä pisteessä, että iloisena voimme avata kotimme ovet myös pienimuotoisille tapahtumille.
Sunnuntaisalonki -nimen alla tulemme järjestämään konsertteja, luentoja, näyttelyitä... kaikkea sellaista, mikä sopii Tassukallion mittakaavaan ja minkä toivomme ilahduttavan vierailijoitamme.

Aloitamme tulevana sunnuntaina, 6. lokakuuta klo 18 kahvikonsertilla.
Konsertin teemana on "Koululauluja" - hienosti sopien tämän rakennuksen historiaan.
Laulajana tenori Jouko Nurmi. Säestyksestä vastaa Marttilan seurakunnan kanttori Anna Välimäki.
Konsertin järjestää Marttilan seurakunta ja siihen on vapaa pääsy.
Halukkaat voivat nauttia kakkukahvit 5 euron hintaan.

Toivomme mielellämme ennakkoilmoittautumista tilaisuuteen, joko puhelimitse (tekstiviestillä): 041 460 64 17 (Mirka) tai sähköpostilla mirka(ÄT)leijonajasatakieli.com

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!

P.S. Seuraava Sunnuntaisalonki -kahvikonsertti on heti pyhäinpäivän jälkeen 3.11., jolloin teemana "Sydämeni laulu". Siitä kerromme lisää myöhemmin, mutta päivän voi jo merkitä alustavasti kalenteriin.